Published June 3rd, 2018 by

Vuoden 2018 kevät eteni pikakelauksella. Ensin kevät oli ehkä viikon pari myöhässä. Sitten yhtäkkiä toppatakeista yli 20 asteen lämpötiloihin. Ja hellekelit hellivät koko toukokuun ajan. Tietenkään puutarhuri ei ihan täysin…

Read More Kevät pikakelauksella

Published May 12th, 2018 by

Kevät on sen verran lämmin, että taidan uskaltaa aloittaa jo kesäkukkaistutusten rakentelemisen. Ennen istutuspuuhia katsaus menneiden vuosien istutuksiin. Tykkään vaihtelusta, mutta jotain vinkkejä voisin saada sopivista kumppanuksista.

Read More Kesäkukkasommitteluja tekemässä

Published May 11th, 2018 by

  Puutarhurilla oli kuuluisa noin seitsemän vuoden puutarhakrapula. Eli ensimmäisen seitsemän suorastaan liiallisen puutarhaintohimovuoden jälkeen vuonna 2016 alkoivat puutarhapuuhat tympiä. Syynä tällöin olivat kyllästymisen lisäksi massiiviset talvituhot. Vaikea talvi vei…

Read More Puutarhapuuhissa jälleen

Published April 26th, 2018 by

Omenapuu, jota ei leikata, tulee pian liian tiheäksi ja tuottaa huonompaa satoa. Tiiviissä kasvustossa taudit alkavat vaivaamaan eikä valoakaan pääse riittävästi latvuksen sisälle. Omenapuu kasvaa nopeasti myös liian korkeaksi, jolloin…

Read More Omenapuun leikkaus

Published August 9th, 2016 by

Tänä kesänä pääsosissa kesäkukkaruukuissani ovat orvokit. Istuttelin niitä tammi-, helmi- ja maaliskuussa oikein urakalla ja tungin keväällä joka paikkaan.  (Täällä on ylistys orvokeille.) Osassa ruukkuja orvokit ovat säilyneet loistavassa kunnossa…

Read More Kesän 2016 kesäkukkaistuttelut