Huh, huh, kiirettä

Viimeiset viikot ovat kyllä olleet aikalailla kiireisiä aikoja puutarhassa- ihan stressiä pukkaa.  Asiaa ei ole helpottanut se, että meillä on riehunut vatsatauti peräti kahdesti, joten  kohta jo kuukauden päivät on vuorotellen joku ollut sairas tai puolikuntoinen. Myös minä itse, kahdesti. Lämpimät kelit ja muutama sade ovat kirineet kasvua- myös rikkaruohojen. Samaan aikaan pitäisi istuttaa, kitkeä, koulia kasvilavan kasvatteja, ruiskuttaa omenapuita sekä mansikkanälvikkään kiusaamia jättipoimulehtiä…. Ja on pari uutta perennapenkkiäkin rakenteilla sekä tietysti lukuisat talven aikana syntyneet perennojen siirtelyideat. Isännän projektina on etupihan uusi terassi.