Puutarhapuuhissa jälleen

IMG_4603IMG_4609 – kopio IMG_4611 – kopio IMG_4613 – kopio  IMG_4619 – kopio IMG_4622 – kopio IMG_4630 – kopio
Puutarhurilla oli kuuluisa noin seitsemän vuoden puutarhakrapula. Eli ensimmäisen seitsemän suorastaan liiallisen puutarhaintohimovuoden jälkeen vuonna 2016 alkoivat puutarhapuuhat tympiä. Syynä tällöin olivat kyllästymisen lisäksi massiiviset talvituhot. Vaikea talvi vei puutarhastani neliömetreittäin taimia ja harmitus oli suuri. Kesän 2016 vielä kuitenkin jaksoin, mutta viime kesänä ei puutarhapuuhat olleet muuta kuin suuri rasite enkä niitä juuri tehnytkään.

Oli todella huolissani miten tässä oikein käy, kävipä jopa suuren puutarhan omaavan talon myyntikin mielessä. Vaan syksyllä koko kesän laiskottelun jälkeen alkoi into palata ja nyt keväällä 2018 on vanha puhti jälleen löytynyt. Joskin olen hieman armollisempi itselleni ja yritän suhtautua siten, että en kerää yhtään paineita, teen vain jos huvittaa!

Kun iso puutarha on vuoden pari huonolla hoidolla, niin kyllä sitä puuhaa on riittänyt. Talven 2015-2016 talvituhojen jäljiltä paljaiksi jääneitä eli rikkaruohojen valtaamia alueita on kaivettu ylös neliömetreittäin suoraan poistoon. Heinittyneitä alueita olen myös kaivanut pois, perannut  ja uudelleenistuttanut lisäksi olen kaivanut kottikärrykaupalla nokkosta, rönsyleinikkiä ja voikukkia. Kova työ tuottaa tulosta, ja alkaa jo näyttää siedettävältä.

Meillä myös pahaan kuntoon päässyt peruna/kasvimaa menee täysremonttiin. Maata parannellaan hevosenlannalla ja käsitellään jyrsijän toimesta pitkin kesää eli kasvimaalle ei istuteta mitään. Istutin tänä vuonna sipulit ja perunat kasvatuslaatikoihin ja tein myös hassun kokeilun. Kun isoissa penkeissä on edelleen isoja paljaita alueita, joihin ei yhtäkkiä riitä rahat hankkimaan uusia perennoja niin istutin näille paikoille perunaa ja sipulia! Saa nähdä miten tälläinen kokeilu onnistuu :-)

 

2 Comments

  1. said:

    Tsemppiä! Meillä on ollut ja on yhä vastaava perusremontti meneillään mökin puutarhassa. Eipä tarvitse käydä punttisalilla! Kyllä siitä ihana tulee! Mukavaa kevättä!

    11.05.2018
    • Minttu said:

      Kiitos sitä samaa!

      11.05.2018

Comments are closed.