Ennen jälkeen

Tykkään itse katsoa ns. ENNEN-JÄLKEEN  kuvia. Puutarhaohjelmia katsoessani minua harmittaa, että valmiit pihat kuvataan viikko tai kaksi kasvien istuttamisen jälkeen. Eiväthän ne silloin näytä juuri miltään. Olen pitkään suunnitellut tällaista blogikirjoitusta, jossa etsisin kuvia perennapenkeistä eri aikoina. Perustamisvuonna ja sitä seuraavina. On aika iso homma kahlata kuvia läpi varsinkaan kun en ole kuvien suhteen ollut mitenkään järjestelmällinen. Mutta tässä muutama

24082008386

Tässä meidän tekeämät ensimmäiset istutukset pihalle. Ajalta, jolloin en ollut puutarhaihminen vielä ollenkaan. Uskoakseni kuva on vuodelta 2007 tai 2008.
En tiennyt silloin “mitään” puutarhanhoidosta. Ostimme omenapuut, kaivoimme savipihalle pienet kuopat ja iskimme puut siihen. ei siis mitenkään oikeaoppinen istutus! Tajusin myös vasta kahden vuoden jälkeen alkaa taivuttelemaan oksia. Eipä puista siis kovin hääppöisiä tämän johdosta ole tullut.

Alla kuvia suunnilleen samasta kohtaa  keväällä 2016

 

IMG_7141

Ja vielä tänään, pilvisenä päivänä kännykällä räpsäisty kuva samasta kohtaa kuin ensimmäinen kuva.

IMG_0842

 

Alakuvissa tehdään parkkipaikan ja pihan välistä rajapenkkiä. Olisikohan kesä 2010 tai 2011? Niiden alla kolme kuvaa tästä penkistä.

24082008385

Suunnilleen samasta kohtaa, kuvattu tänään, kyllä on tuo hevoskastanjakin kasvanut!

IMG_0840

Isäntä kielsi laittamasta tähän penkkiin mitään puuvartisia siltä varalta, että lumet pitää ajaa siihen. Jotain nopekasvuista ja rehevää haluttiin kuitenkin. Suomenröyhytatar on toiminut hyvin. Röyhytattaren lisäksi penkissä on kaikkea muutakin, siperiankujenmiekkaa, pioneja, punahattuja, koristeheiniä, töyhtöangervoa, harjaneilikkaa ja maanpeitekasveja. Vähän parempia kuvia alakuvissa.

01052011479

IMG_0841

 

IMG_6093

IMG_5558

 

2011 tein terijoen salavien väliin ja keittiön ikkunan alle penkkiä. Tosin en ole oikein missään vaiheessa ollut täysin tyytyväinen tämän penkin kasvivalintoihin, ja pitäisi varmaan tehdä suuria muutoksia, saada aikaan kontrastia vaikka eri värisistä kasveista tms. Terjoen salavat ovat myös sellaisia juoppoja, että varmaan imevät penkin kasveilta ravinteet ja veden.

12050024

19.7.2

Terijoen salavan alle on noussut myös lasten puumaja. Siellä on monet leikit leikitty!

2.7.4 2.7.3

Tässä oli taloa ostettaesa näkymä talon portailta kohti tallirakennusta ja parkkipaikkaa. Puutarhasuunnittelija Anu Äyräs (Neulapuu) piirsi ja suunnitteli meille tällaisen sisääntulon. Ja ollaan kyllä oltu tyytyväisiä. Polku pihan läpi oli suunnittelijan mukaan liian pitkä, jotta sitä olisi kannattanut tehdä yhtenäiseksi. Nyt kulkee leveähkö laattakivipolku hieman vinossa linjassa, ja niiden keskellä on mukulakiviympyrä. Ympyrän ympärillä on niin ikään ympyrän muotoinen istutusalue.

20042011444 08052011490

IMG_0839

Kasvikuvia ympyrästä eri vuodenaikoina:

0246 00199

IMG_0631IMG_5793 IMG_4513IMG_6317

 

6 Comments

  1. Elina said:

    Ihan hirmuisen upea tuo taittuva polku ympyröineen. Ainakaan minä en olisi ikinä keksinyt tuollaista itse. Ihana idea puutarhasuunnittelijalta.

    15.07.2016
  2. Elina said:

    Vielä piti sanoa, että teidän puutarhassa ihastuin suomenröyhytattareen. Nyt minulla on sellainen itsellänikin. Mutta se on nyt vielä niin uusi, että vasta tutustun siihen ja olenpa joutunut sen siirtämäänkin (mitenkäs muuten :) ) . Miten olet saanut pidettyä omasi kurissa? Leviääkö kovasti?

    16.07.2016
  3. Minttu said:

    Kas kumma,minusta se ei ole levinnyt juuri ollenkaan, vaikka olin jotenkin siinä käsityksessä, että se leviäisi.
    Tuo penkki on nykyään hevoskastanjan juuriston valtaama, joten en usko että siinä olisi otollisia leviämismahdollisuuksiakaan.

    20.07.2016
  4. Elina said:

    Kiitos tiedosta, enköhän minäkin sen kanssa pärjää.

    29.07.2016
  5. marina said:

    heips onko suunnittelu kallista lystiä vaiko taviskin pystyy maksamaan …

    19.09.2016
  6. Tomi said:

    Taviskin pystyy maksamaan.

    26.09.2016

Comments are closed.